Lastensuojelu
Lastensuojelu on lapsen ja perheen monimuotoisista palveluista ja tukitoimitoimenpiteistä rakentuva kokonaisuus, jolla pyritään turvaamaan lasten oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuolisen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelua toteutetaan lapsi- ja perhekohtaisesti tekemällä lastensuojelutarpeen selvitys ja asiakasuunnitelma, sekä järjestemälllä avohuollon tukitoimenpiteitä. Viimesijaista lastensuojelua ovat kiireellinen sijoitus ja huostaanotto.
Lastensuojelutarpeen selvitys käynnistetään ja mahdollisuus lastensuojelun palveluihin arvioidaan lapsen ja/tai vanhempien pyynnöstä tai lastensuojeluilmoituksen johdosta. Tavallisesti lähtökohtana on huoli lapsen hyvinvoinnin vaarantumisesta lapsen oman käyttäytymisen, kodin olosuhteiden tai muiden tekijöiden johdosta. Lastensuojelu tutkii ja arvoi yhdessä asianosaisten kanssa tilanteen ja pyrkii löytämään tukitoimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi. Lastesnuoeluasiakkuuden aikana voidaan toteuttaa useita erilaisia tukimuotoja ja tehdä systemaattista muutostyötä. Toimenpiteiden vaikutuksia arvioidaan yhdessä perheen kanssa. Kun huoli lapsesta väistyy ja toivottu muutos perheen olosuhteissa tai lapsen käyttäytymisessä on saavutettu, lastensuojeluasiakkuus päättyy.
Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun lisäksi lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi toteutetaan ehkäisevää lastensuojelua.
Alavudella lastensuojelusta vastaa lastensuojelun tiimi, johon saat yhtyeden sosiaalityöntekijän- tai ohjaajien kautta.
Yhteystiedot:
Lasten asioista vastaava sosiaalityöntekijä puh. 06 2525 1214
Lastensuojelun sosiaaliohjaajapuh. 044 550 1908
Koulun sosiaaliohjaaja puh. 06 2525 1553
Sosiaalityön päällikkö puh. 06 2525 1210