Palvelukeskus Tervashovi

Palvelukeskus Tervashovi on Alavuden kaupungin vuonna 2001 perustama kehitysvammahuollon palvelujen yksikkö, johon kuuluu 16-paikkainen palvelutalo, toimintakeskus, 5 -paikkainen Tusanhovin kehitysvammaisten ryhmäkoti ja tukiasuntoja. Avaa Esite.

Palvelutalo

- - - img_0375.jpg

Palvelutalo tarjoaa ympärivuorokautista tukea ja ohjausta kehitysvammaisille aikuisille sekä mahdollisuuden asua kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä, joka tukee itsenäisyyttä, itsenäistymistä, omatoimisuutta ja mahdollisuutta elää täysipainoista elämää jokaisen omien kykyjen mukaisesti.

Palveluasuntoja on kymmenen, jonka lisäksi neljän hengen solu toimintakeskuksen siivessä sekä kaksi erillisasuntoa palvelutalon yhteydessä. Tilapäisasumista järjestetään mahdollisuuksien mukaan. Palvelutalon asukkaat osallistuvat arkisin toimintakeskuksen työ- ja päivätoimintaan. Heille järjestetään myös päivittäin tarpeiden mukaan asumisvalmennusta kuten oman huoneen siivouksen ohjausta sekä apua ja tukea asioinneissa. Jokaiselle asukkaalle on nimetty omaohjaaja, joka toimii yhteistyössä esimerkiksi asukkaan omaisten, edunvalvojan sekä terveydenhuollon viranomaisten kanssa.

Palvelutalo tekee yhteistyötä ja järjestää vapaa-ajantoimintaa mm. Alavuden seurakunnan, Lakeudenportin kansalaisopiston, Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsyatrisen yhdistyksen Kellokorven kuntoutuskodin, Ammattiopisto Luovin sekä kaupungin muiden yksiköiden kanssa.

Toimintakeskus                                                          

- - - img_0378.jpg

Toimintakeskus sijaitsee palvelutalon välittömässä läheisyydessä. Työ- ja päivätoimintaa järjestetään viitenä päivänä viikossa n. 40 kehitysvammaiselle ja/tai mielenterveyskuntoutujalle. Toimintakeskuksessa tehtäviä töitä ovat tekstiilityöt, alihankintatyöt, siivous- ja ruokahuolto sekä puu- ja ulkotyöt. Päivätoimintaryhmässä keskitytään asiakkaan toimintakyvyn ylläpitämiseen ja vahvistamiseen sekä mielekkään arjen luomiseen.

Toimintakeskuksesta on mahdollisuus tilata esimerkiksi mattoja, poppanaliinoja, erilaisia sisustustuotteita ja puutöitä. Työtoimintapalveluja (mm.lumenluinti, haravointi, nurmikoiden leikkuu) myydään myös yksityishenkilöille. 

Tusanhovin kehitysvammaisten ryhmäkoti

Ryhmäkoti on vuonna 2010 perustettu 5-paikkainen yksikkö, joka sijaitsee Tusan asuinalueella erityisryhmien tukiasumiseen tarkoitetussa kerrostalossa. Samassa talossa on myös tukiasuntoja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille sekä mielenterveyskuntoutujien ryhmäkoti. Kehitysvammaisten ryhmäkodin ja tukiasuntojen asukkaat osallistuvat arkisin työtoimintaan. Ryhmäkodissa henkilökunta on paikalla muutaman tunnin ajan iltapäivällä, mutta  tuki ja ohjaus on saatavilla palvelutalosta periaatteessa vuorokauden jokaisena hetkenä tarvittaessa. Tukiasuntoihin käynnit on suunniteltu asiakkaiden tarpeiden mukaan.