Tapahtumat

18.12.2018

Coca-Cola joulurekka vierailee Tuurin Kyläkaupalla ti 18.12. klo 15-19


Coca-Cola Joulurekkakiertue saapuu Tuuriin!

Kyläkaupan Ruokapuodin piha-alueella tiistaina 18.12.2018 klo 15.00 – 19.00

Yli 300 paikkakunnalla ympäri maailmaa käynyt Coca-Cola joulurekka saapuu ensimmäisen kerran Suomeen. Suomen vierailullaan maailman tunnetuin rekka vierailee myös historiansa pienimmässä paikassa, Tuurissa, Suomen suurimmassa tavaratalossa.

Joulurekka tuo mukanaan joulutapahtuman, jonka yhteydessä jaetaan ilmaisia juomia. Tyhjät tölkit voi kierrättää rekalla osallistumalla kierrätysrulettiin, jossa voi voittaa yllätyslahjan. Rulettiin osallistuvien tölkkien pantit lahjoitetaan Ronald McDonald Talolle.

Tapahtumassa voi myös teettää itsestään erityisen joulukortin ja postittaa sen. Korttiin saa joulurekasta Coca-Cola joulupukkia esittävän postimerkin, jota ei ole mahdollista saada muualta.

Coca-Colan valoja tuikkiva joulurekka on tullut tutuksi joulumainoksista 90-luvulta alkaen. Tänäkin vuonna joulurekat näkyvät televisiomainoksissa yli sadassa maassa. Joulurekkaa koristaa juuriltaan suomalaisen Haddon Sundblomin piirtämä Coca-Cola Joulupukki.

Tervetuloa elämykselliseen päivään Tuuriin!

TUURI.FI



Takaisin
Viimeisimmät

30.08.2019

Sormikoukun MM-Cup osakilpailu 2019 Tuurin Kyläkaupalla 30.-31.8.

Lue lisää

17.08.2019

Viinin ja viihteen ilta Aulavalla la 17.8.

Lue lisää

10.08.2019

Miljoona Kirppis la 10.8. klo 10-16 Tuurin Kyläkaupalla

Lue lisää