Tapahtumat

10.05.2019

Järjestömarkkinat Alavudella Kunto-Lutran pihapiirissä pe 10.5. klo 15-18

KUUSIOKUNTIEN ALUEEN JÄRJESTÖMARKKINAT PERJANTAINA 10.5.2019 klo 15-18 Alavudella Kunto-Lutran pihapiirissä

osoite Kautunkuja 5, 63300 Alavus
(Tarvittaessa sisällä liikuntasalissa)

Alavudella pidettävä Järjestömarkkinat -tapahtuma on yksi kahdeksasta Etelä-Pohjanmaalla järjestettävästä tapahtumasta.

Mukana on yli 40 seutukunnan järjestöä, jotka esittelevät toimintaansa toiminnallisin keinoin.

Tapahtuma on koko perheelle tarkoitettu ja tapahtumassa on esimerkiksi poniratsastusta, ihon kosteusmittausta, laskuvarjohyppykurssin esittelyä, vieraskivi-infoa, yrttien tunnistusta, kuuloauto, hengitysliiton korjausneuvontaa, Tanssikoulu Wimma esiintyy, jne.

Tapahtumassa pidetään myös paneeli, jonka aiheena on Kunta ja järjestöt yhteisellä asialla.

Paneelissa on ensin filosofian tohtori Aaro Harjun alustus, jonka jälkeen paneelissa keskustelevat alueen neljä kuntajohtajaa Pekka Ala-Mäenpää, Pentti Turunen, Juha Viitasaari ja Jarmo Pienimäki sekä Aaro Harju. Paneelin juontaa toimittaja Ella Nurmi.

Ohjelma:

klo 15 alkaen yhdistykset esittelevät toimintaansa osallistaen
klo 16-17 paneeli (Aaro Harju sekä alueen 4 kuntajohtajaa)
klo 17-18 ohjelmaa (musiikkia yms. esiintyjiä)

Tarkoitus on esitellä alueen monipuolista järjestötoimintaa mielekkäällä tavalla. Tavoitteena on myös lisätä
koko alueen yhteistyötä ja tuntemusta eri toimijoista.

Tapahtuma on maksuton.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Lisätietoja:
Arto Juurakko puh. 044 550 1389 (arto.juurakko@alavus.fi) tai
Jaana Sippola puh. 040 571 0184 (jaana.sippola@kuudestaan.net)

Takaisin
Viimeisimmät

13.09.2019

Eväitä yrittäjille -aamiaistilaisuus pe 13.9. klo 7.30-9.00 Töysä-talolla

Lue lisää

30.08.2019

Sormikoukun MM-Cup osakilpailu 2019 Tuurin Kyläkaupalla 30.-31.8.

Lue lisää

17.08.2019

Viinin ja viihteen ilta Aulavalla la 17.8.

Lue lisää