Uutiset

Kerro Liisalle - kampanja

31.01.2020

ALAVUS HAASTAA ASUKKAANSA NÄKEMÄÄN HYVÄÄ
Kerro Liisalle - kampanja käynnistyy

Alavuden uuden kaupunginjohtajan Liisa Heinämäen mukaan nimetty kampanja Kerro Liisalle käynnistyy helmikuun alusta. Kampanjalla halutaan innostaa kuntalaisia, kesäasukkaita ja matkailijoita kertomaan, mikä Alavudella on parasta. Kampanjan avulla helmikuun alussa virkaan astuva kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki pääsee konkreettisesti tutustumaan kuntalaisten ajatuksiin ja positiivisiin näkökulmiin omasta kotikaupungistaan. Kampanja myös vahvistaa ja tukee alavutelaisten ylpeyttä omasta kotikaupungistaan. Samalla pääsee kertomaan myös muille, mikä Alavudella on hyvää ja kaunista.

Kampanjan aikana ajatuksiaan voi kertoa sanoin ja kuvin joko kampanjasivustolla www.kerroliisalle.fi, Alavuden kaupungin sosiaalisen median tileillä tai perinteisesti Kerro Liisalle - postikortilla. Kortteja tulee jakoon eri toimipisteisiin ja tapahtumiin Alavudella kampanjan aikana.

Kerro Liisalle - kampanjan aikana esiin tulleita ylpeyden aiheita ja hyväksi tunnistettuja asioita käytetään monipuolisesti kaupungin viestinnässä ja niitä tuodaan tutuksi erilaisten juttujen, kuvien, haastatteluiden ja videoiden myötä.

Kaupunginjohtajana minulle on tärkeää kuulla kuntalaisten ajatuksia siitä, mikä yhteisessä kotikaupungissamme on niin hyvää, että siitä pitäisi kaikkien tietää. Se voi olla jokin maisema tai luontokohde, harrastus tai työ, jokin konkreettinen rakennus, jolla on tunnearvoa, tai sitten tietty asenne tai toimintatapa. On mielenkiintoista pohtia kaupungin parhaita puolia eri näkökulmista ja mahdollisimman erilaisten ihmisten silmin.”, toteaa kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki.

Vaikka kampanja tähtääkin positiivisten näkökulmien keräämiseen, voi kampanjan aikana tuoda esille myös toiveita ja kehityskohteita. Ajatuksia voi postikortin ja kampanjasivuston lisäksi kertoa myös kaupungin Facebook- ja Instagram-sivuilla. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan IPhone 11 ProMax -puhelin. Osallistuminen edellyttää yhteystietojen jättämistä.

Osallistu tästä!

Takaisin
Viimeisimmät

27.02.2020

Ajankohtaista Korona-viruksesta

Lue lisää

25.02.2020

Alavuden keskustan yrittäjille uusi tapahtuma - Pimeän kaupan ilta 8.5.2020

Lue lisää

21.02.2020

Haetaan kiinteistönhoitajaa - hakemukset 10.3.2020 klo 16 mennessä

Lue lisää