Uutiset

Koronarajoitusten vaikutus kaupungin toimintaan 30.3.2021

30.03.2021

TIEDOTE 30.3.2021

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ollut pandemian perustasolla 23.3.2021 lähtien. Alavuden kaupunki huomioi toiminnassaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 26.3.2021 antaman määräyksen sekä Etelä-Pohjanmaan Nyrkin 29.3.2021 antamat suositukset. Kaupungilla on valmius rajoitusten tiukentamiseen välittömästi, mikäli tartuntatilanne sitä edellyttää.

Käytännöt ajalla 1.-30.4.2021
AVIN päätöksen mukaan sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan järjestää ajalla 1.-30.4.2021 yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 20 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa

  • Alavuden kaupungin toiminnassa (kirjasto, uimahalli, kuntosalit, jäähalli, kansalaisopisto, nuorisotyö) noudatetaan hygieniakäytäntöjä ja rajoitetaan asiakasmäärää.
  • Lasten harrastustoiminta voi jatkua aiempien käytäntöjen mukaan.
  • Muussa harrastustoiminnassa suositellaan enintään 20 henkilöä samanaikaisesti
  • Noudatamme kasvomaskisuositusta ja työtehtävien niin salliessa etätyösuositusta.
  • Kaupungin kokoustiloissa ulkopuolisten tilaisuuksissa enintään 20 henkilöä paikan päällä samanaikaisesti

Mahdolliset altistumispaikat ja ajat Alavudella:
Tällä hetkellä ei ole tiedossa.

_________________________________________________

TIEDOTE 4.3.2021

Alavuden kaupunki huomioi toiminnassaan valtioneuvoston ohjauksen, AVI:n määräykset sekä Etelä-Pohjanmaan Nyrkin suositukset. Kaupungilla on valmius rajoitusten tiukentamiseen välittömästi, mikäli tartuntatilanne sitä edellyttää.

Käytännöt ajalla 8.- 28.3. 2021:

  • Yläkoulut ja lukio pysyvät lähiopetuksessa EPSHP:n alueellisen koronanyrkin suosituksen mukaisesti.
  • AVI:n määräys 10 henkilön enimmäisosallistujamäärästä otetaan kaikessa toiminnassa huomioon.
  • Toiminnassa (kirjasto, uimahalli, kuntosalit, jäähalli, kansalaisopisto, nuorisotyö) noudatetaan hygieniakäytäntöjä ja rajoitetaan asiakasmäärää.
  • Lasten harrastustoiminta voi jatkua aiempien käytäntöjen mukaan.
  • Nuorten (yli 12v) ja aikuisten harrastustoiminnassa noudatetaan enintään 10 henkilön ryhmäkokokosuositusta.
  • Noudatamme kasvomaskisuositusta ja työtehtävien niin salliessa etätyösuositusta.
  • Kaupungin kokoustiloissa ulkopuolisten tilaisuuksissa enintään 10 henkeä paikan päällä samanaikaisesti

---------------------------------------------------

TIEDOTE 3.3.2021.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista alueellaan maaliskuun ajan. Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirien kuntien alueilla osallistujamäärä rajoitetaan 10 henkilöön.  Rajoitukset ovat edelleen välttämättömiä epidemiatilanteen rauhoittamiseksi ja ne ovat voimassa 2.3.–31.3.2021 asti.

Mahdollisesti muuttuvista rajoituksista tiedotetaan erikseen.

-----------------------------------------------------

TIEDOTE 25.2.2021:

Valtioneuvosto tekee periaatepäätöksen koronan rajoitustoimista torstaina 25.2.2021. Rajoituksia tiukennetaan pahimmilla alueilla, ja kolmeen viikkoon 8.-28.3. painottuen. Muutoksien vaikutusta Etelä-Pohjanmaalla selkeytetään vielä.

Alavuden kaupunki seuraa tilannetta tiiviisti, ja kaikki tarvittavat toimet tehdään maakunnallisten ja kansallisten ratkaisujen mukaan. Kehoitamme seuraamaan viestintää, tilanne on vielä muuttuvassa vaiheessa.

Takaisin

Viimeisimmät

19.04.2024

LIIKKUVA-viikko Alavudella kutsuu eri ikäisiä liikkujia maksuttomiin liikuntatapahtumiin 2.-12.5.2024. Katso viikon ohjelma!

Lue lisää

03.04.2024

Huhti-toukokuun uutiskirje

Lue lisää

03.04.2024

Suruliputus Vantaan kouluampumisen johdosta keskiviikkona 3.4.2024

Lue lisää