Uutiset

Osallistavan budjetoinnin raha kokonaisuudessaan lasten hyväksi!

07.06.2022

Osallistavan budjetoinnin raha kokonaisuudessaan lasten hyväksi - Mäkipuiston leikkikenttä uusitaan


Alavuden kaupunki halusi kuntalaiset mukaan päättämään loppuvuodesta 2021, millaisiin kohteisiin tai asioihin kaupungin
tulisi käyttää budjettirahaa. Kaupungin verkkosivuilla kerättiin enintään 30 000 euron ehdotuksia kohteista tai asioista,
joihin osallistavan budjetoinnin rahaa olisi hyvä käyttää. Erilaisia ehdotuksia osallistavan budjetoinnin määrärahan
käytöstä tuli määräajassa yli 700, joista suuri osa kohdistui lapsiin, lasten leikkipaikkoihin ja liikuntamahdollisuuksiin.
Ehdotusten perusteella päätettiin, että osallistavaan budjetointiin varattu raha käytetään kokonaisuudessaan Mäkipuiston
leikkipuiston kehittämiseen. Mäkipuiston leikkikenttä on suosittu ja kovassa käytössä oleva leikkipuisto Salmen alueella.
Mäkipuiston kaikki välineet uusitaan ja lisäksi puistoon tulee uutena mm. iso kiipeilyteline ja hämähäkkikeinu. Uudistamisen
aikana puisto on hetken aikaa pois käytöstä, kun vanhat välineet irrotetaan ja vaihdetaan uusiin. Uusittu puisto on
valmis syksyllä 2022.

”Vaikka osallistavaan budjetointiin varattu määräraha käytetään kokonaisuudessaan Mäkipuiston uudistamiseen ja kehittämiseen, on toteutukseen jo lähdössä muitakin kyselyssä esiin tulleita, hienoja ja tärkeitä ehdotuksia. Osa ehdotuksista
toteutetaan normaalin kunnossapitomäärärahan turvin, osa voidaan budjetoida ensi vuodelle ja osa ehdotuksista oli
sellaisia, joita voimme lähteä viemään eteenpäin esimerkiksi hanketoteutuksena yhteistyössä yhdistysten kanssa”, tiivistää
kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki osallistavan budjetoinnin kokonaisuutta. ”Kaikkineen saimme ehdotuksista hyvän
käsityksen kaupunkilaisten toiveista.”

Leikkipuistot tutuiksi leikkipuistoseikkailun avulla
Eri puolella Alavutta sijaitsee lukuisia, hyviä leikkipuistoja, joihin voi tutustua esimerkiksi koko perheen voimin varhaiskasvatuksen organisoimassa leikkipuistoseikkailussa 6.-30.6. Leikkipuistoseikkailussa puistoista löytyy tehtäviä niin
pienille kuin isommillekkin QR-koodien avulla. Leikkipuistoseikkaulun tiedot löytyvät tästä linkistä.

Takaisin

Viimeisimmät

27.03.2024

Alavuden kaupunginvirasto suljettu kiirastorstaina 28.3.2024

Lue lisää

27.03.2024

Alavus perusti Taito Etelämäen stipendirahaston

Lue lisää

27.03.2024

Alavuden kaupunginhallitus käsitteli vuoden 2023 tilinpäätöstä kokouksessaan 27.3.2024

Lue lisää