Uutiset

Tieto lisää tulosta –hanke järjestää Talouden perusteet haltuun -koulutusta 8.9. alkaen

24.08.2021


Tieto lisää tulosta –hankkeen koulutukset jatkuvat syyskuussa ja luvassa on kattava kokonaisuus talouden perusasioista.

Koulutukset on suunnattu erityisesti yrittäjille ja yhdistystoimijoille, mutta soveltuvat hyvin myös kaikille muille, jotka haluavat oppia ymmärtämään paremmin talouden tunnuslukuja.

Yrityksen tai yhdistyksen talousasioiden pohtiminen ja suunnittelu kaiken muun ohella saattaa tuntua ylimääräiseltä ja hankalalta. Vaikka kirjanpito olisi ulkoistettu, on talouden hallinta ja ymmärtäminen kuitenkin ensiarvoisen tärkeää jokaiselle yrittäjälle. Kun hallitsee talouden perusteet, osaa tehdä yrityksen menestyksen kannalta oikeita päätöksiä ja arvioida esimerkiksi investointien kannattavuutta.

Talouden perusteet hallintaan –koulutukset alkavat 8.9.2021 ja kokonaisuus sisältää yhteensä 7 iltaa

Koulutusilloissa tutustutaan tuloslaskelman eriin ja tunnuslukuihin sekä perehdytään kannattavuuteen, maksuvalmiuteen, hinnoitteluun ja budjetointiin liittyviin asioihin. Omat illat on varattu myös rahoitusasioille ja sähköiseen taloushallintoon tutustumiselle. Osallistujien on mahdollista myös esittää kysymyksiä aiheisiin liittyen. Osallistua voi kaikkiin tai vain osaan koulutuksista oman aikataulun mukaan.

Kouluttajana on Sedu ja koulutukset toteutetaan koronatilanteen salliessa lähiopetuksena Fasadissa, mutta myös verkko-osallistuminen on mahdollista. Koulutukset alkavat klo 17 ja kestävät klo 20.15 saakka. Osallistujia toivotaan mukaan kaikista Kuusiokunnista.

Koulutukset ovat maksuttomia ja avoimia kaikille - mukaan tarvitsee vain ilmoittautua. Linkki ilmoittautumiseen sekä lisätietoja on sivuilla www.fasadi.com/tietolisaatulosta

=> Ilmoittaudu mukaan tästä!


Tieto lisää tulosta -hankkeen tavoitteena on yrittäjien osaamisen kehittäminen liiketoiminnan kannattavuutta, kasvua ja kehittämistä tukevissa osa-alueissa. Hankkeen toteuttajana on Alavuden Kehitys Oy. Päärahoittaja on Leader Kuudestaan ry ja koulutusten maksuttomuuden mahdollistavat OP Alavus, Pohjanmaan Ekonomitoimisto Oy, LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa, Alavuden Yrittäjät ry ja Töysän Yrittäjät ry.

   


Yhteistyössä:





Takaisin

Viimeisimmät

21.09.2021

Satutunnit kirjastossa joka kuun ensimmäinen tiistai klo 9.30

Lue lisää

17.09.2021

Kirjaston kautta katsomoon!

Lue lisää

14.09.2021

Kätkänjoentien avajaiset la 2.10.

Lue lisää