Uutiset

Vuoden Nuori Yrittäjä 2018 on Lasse Saarenpää Latenkone Oy:stä!

27.08.2018

Laten koneen Lasse Saarenpää on Vuoden nuori yrittäjä 2018

Vuoden nuori yrittäjä 2018 on juuri valittu Get Together -tapahtumassa Hyvinkäällä.
Laten koneen yrittäjä Lasse Saarenpää on Vuoden nuori yrittäjä 2018. 

Toiminimestä kansainväliseksi menestykseksi
Tuurilaisessa Laten Koneessa tuomaristoa kiehtoi erityisesti tarina 14-vuotiaasta yrittäjästä. Lasse Saarenpää aloitti uransa toiminimellä ja on kasvattanut yrityksensä kansainväliseksi käytettyjen maanrakennus- ja nostokoneiden maahantuojaksi, korjaamoksi sekä myyjäksi. Saarenpää täyttää loppuvuodesta 35 vuotta.

Nykyisin Saarenpään yrityksen liikevaihto on useita miljoonia, kasvuprosentit vakuuttavat ja vientikaista on auki. Erityishuomiona tuomaristo nosti sen, että Saarenpäällä on kansainvälistä liiketoimintaa pääomaa sitovalla alalla ja merkittävänä osa-alueena myös maanrakennuskoneiden työlaitteiden tuotekehitys, valmistuttaminen ja myynti. Hän on myös onnistunut pitämään taseensa vakaana, investoinneista huolimatta.

– Kyllä se on se tekemisen palo ja kun näkee että asioita tapahtuu ja toiminta kehittyy. Pääsee tekemään, näkemään, kokeilemaan, oppimaan uutta, Saarenpää kommentoi.

Lue koko juttu ja katso videot Yrittäjien kotisivulta:

Takaisin

Viimeisimmät

27.03.2024

Alavuden kaupunginvirasto suljettu kiirastorstaina 28.3.2024

Lue lisää

27.03.2024

Alavus perusti Taito Etelämäen stipendirahaston

Lue lisää

27.03.2024

Alavuden kaupunginhallitus käsitteli vuoden 2023 tilinpäätöstä kokouksessaan 27.3.2024

Lue lisää