Alavuden päivän historiaa

Stenbäckien aika, Arvo Sippola:

"Jo aikaisemmin on kerrottu isä-Stenbäckin nuoruuden ajan kotiopettajana olosta Pälkä­neellä, jossa hän oli Suomen sodan sotasan­karien perheessä ja hänelle kerrottiin sodan ta­pahtumista mm. Alavuden voitokkaasta tais­telusta. Alavuden taistelun muisto leimahti kirkkaaseen liekkiin hänen tultuaan Alavudelle kirkkoherraksi. Vuosina 1869-73 julkaistiin eri niteinä Yrjö Koskisen Oppikirja Suomen kansan historias­sa, joka auttoi kansaamme löytämään mennei­syytensä. Teoksen merkitys tajuttiin jo silloin.

Uuden Suomettaren pääkirjoituksessa todet­tiin 12.9.1873 seuraavasti: "Yrjö Koskisen Suomen kansan historia ei ole ainoastaan tärkein ilmaus meidän kir­jallisuudessamme, vaan se on itsekin tär­keimpiä tapauksia uusimmassa historias­samme. -Yrjö Koskisen historian ansio ja arvo on siinä, että se antaa meille täy­dellisen ja itsenäisen kuvan Suomen kan­san vaiheista ja oloista muinaisuuden hä­märistä ajoista alkaen nyky-aikoihin asti; että se meille osoittaa, kuinka tämä kansa on kasvanut sellaiseksi kuin se nykyään on, että se meille muinaisuudesta näyttää ny­kyisyyden juuret ja sillä osoittaa tulevai­suuden suuntaa -hän ei ole kirjoittanut Ruotsin valtakuntaan yhdistetyn maakun­nan historiaa, vaan Suomen kansan histo­rian."

Yrjö Koskisen historiankirjassa on yksityis­kohtainen kuvaus Suomen sodasta. Siinä ko­rostettiin suomalaisten kuntoa ja miehuutta. Suomen sodan seurauksena maa irtaantui Ruotsista ja liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Kansallinen itsetunto alkoi näiden tapahtumien seurauksena nousta. Muitakin virikkeitä oli. Vuonna 1848 ilmesty­nyt J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat vetosivat Stenbäckin perheen jäsenten isän­maalliseen ajatteluun ja herkistivät Suomen so­dan perinteeseen. Kansalliskirjailijamme J.L. Runebergin runokokoelma lisäsi sen ajan so­taveteraanien arvostamista. Sama tunne sytytti kansalaispiirejä. Vänrikki Stoolin tarinat ja siinä erityisesti Alavuden taistelusta kirjoitettu Sotavanhus­runo sekä Yrjö Koskisen historiakirja herätti­vät Alavudella voimakkaan kansallisen innos­tuksen.

Tätä taustaa vastaan nuoret Stenbäckit, erityi­sesti Gustaf Stenbäck, ryhtyivät viettämään Alavuden päivänä Alavuden taistelun muistopäivää elokuun 17:ntenä vuonna 1873.

Suoranaisia esikuvia 1873 vietetyllä ensim­mäiselläjuhlalla on tuskin ollut. Vuonna 1864 oli kyllä Lapualla vietetty ennen näkemättö­män loisteliaasti Lapuan taistelun muistoa ja siellä oli paljastettu jopa muistokivikin, mutta perinteeksi tapa ei tullut, vaikka muita kan­sanjuhlia lapualaiset kesäisin järjestivätkin. On uskottavaa, ettei vuoden 1864 juhla ollut ai­nakaan Gustaf ja Konrad Stenbäckin esimerk­kinä. Pikemminkin voidaan huomio kiinnittää Yrjö Koskisen historiateoksen ilmestymiseen ja siihen, että edellisenä vuonna mainitut vel­jekset olivat päässeet samoihin ajatuksiin isän­maallisuudesta.


Ensimmäisestä Alavuden päivästä alkaen juhla oli isänmaallinen. Alavuden taistelusta saatiin ensisijassa symboli Alavuden päivälle, jota ei ole ollut myöhemminkään syytä muuttaa. Juh­lat järjestettiin tuolloin Röyskön sotilasvirka­talon kentällä. Kyseessä oli suuri kansanjuh­la, jonka vaikutus on ulottunut muuallekin kuin vain Alavudelle. Väkeä tuli lähipitäjistä ja muistakin maakunnista. Juhlan ohjelmassa olivat mm. Döbeln Juuttaalla ja Maamme, jo­ka oli ollut monessa yhteistilaisuudessa ennen­kin. Juotiin kaksi maljaa: toinen keisarille ja toinen Suomelle. Eniten yleisöä kiinnostivat ampumakilpailut, joissa oli arvokkaat palkin­not. Ammuntojen järjestäjäksi voidaan olet­taa Gusti, joka oli metsämies enemmän kuin kukaan veljistään.

Seuraavana vuonna vietetty juhla oli läpilyönti. Uudessa Suomettaressa selostettiin, että pitä­jän säätyläiset antoivatjuhlakassan omistaan. Näin hekin näyttävät innostuneen Alavuden päivän juhlista. Ennen juhlapäivää maalattiin julisteita pitäjälle. Tieto juhlista kiiri myös Alavuden ulkopuolelle. Juhlapaikaksi oli sil­loinkin koristeltu Röyskön alue. Juhla-alueel­la tungeksi noin 3000 juhlavierasta, joista etäisimmät olivat Ähtäristä ja Ilmajoelta.


Juhlakentän keskellä oli hirsi, jonka päässä lie­hui valkoinen lippu ja siinä oli sana Kansan­huvitus. Puhujalavan kyljessä oli sana Suomi, jonka yläpuolella iso A-kirjain, Venäjän kei­sarin Aleksanteri II:n vallan merkkinä. Juhlan ohjelmaan sisältyneet puheet olivat kansalli­seen herätykseen liittyviä. Puhtaasti aatteel­lista puolta ohjelmasta edusti Karl Emil Sten­bäckin seuraajan, pastori B.I. Södermanin puhe. Hän kehoitti kuulijoitaan raittiiseen iloon ja yksimielisyyteen. Muuta ohjelmaa oli mm. kilpa-ammunta,juok­su, painija tankoon kiipeily. Ampumakilpai­lujen osanottajia ilmoittautui 62! Tuomareina olivat mm. Konrad Fredrik Stenbäck, Eero Mäkinen ja Tuomas Heikki Härkönen. Todet­takoon, ettei Gustaf Laurentius ollut silloin Alavudella. Puhuessaan ampujille Konrad Fredrik sovitti sekaan päteviä riistanhoidollisia ohjeita ja toivoi, että kesäiset ammunnat kehittäisivät alavutelaiset Suomen mainioim­miksi pyssymiehiksi. Illan hämärtyessä syty­tettiin juhlan päätteeksi juhlatulet eli sähikäiset.


Röyskön juhlissa sulautuivat yhteen korkea aatteellisuus ja yhdessäolon ilo, joka antoi vir­kistystä ja vaihtelua arkipäivään.
Sunnuntaina 15.8.1875 vietetyssä kotiseutu­juhlassa piti juhlapuheen Gustaf Laurentius Stenbäck (eli Kustaa Stenbäck, kuten Uusi Suometar kansanläheisesti kirjoitti). Puhe osoitti, että juhlan alkuperäinen tarkoitus, Ala­vuden taistelun muiston vaaliminen, oli edel­leen säilynyt. J. Ojalan Nuori Kivekäs-kirjan mukaan Uuden Suomettaren kirjeen­vaihtaja referoi Gusti Stenbäckin puhetta seu­raavasti:"Elävällä mielikuvituksella asettaa hän kuulioittensa eteen saman kentän 67 vuot­ta takaperin. Siellä ei silloin ollut arenda­torin puustelli, kuten nyt, vaan pieni tölli Röyskön torppa. Toisella puolella nykyi­sen Lahdenkylän kohdalla, Wenäläiset val­mistivat patteriansa, ja pari päivää myö­hemmin oli juuri samalla kohdalla, missä nyt rauhallista juhlaa vietimme, toisenlai­nen leikki. 17 p. elokuuta 1808 oli, näet, taistelu Venäläisten ja Suomalaisten välil­lä.

Puhuja kertoi miten täällä esi-isämme urhoollisesti taistelivat, säilyttääksensä lapsillensa, jälkeentulevillensa oman maan ja kansallisen vapauden. Ehkä suomalaisten joukko viholliseen oli paljon vähälukui­sempi, saivat he venäläisiltä hyvän voiton. Lyhykäisesti kerrottuansa 1808 vuoden sodan seuraavat tärkeimmät tapaukset ja lopullisen päätöksen, selitti puhuja vielä miten juuri esi-isäimme sodassa osoittama urhoollisuus ja uskollisuus oli syynä siihen, että kansallemme jätettiin kansalliset, kir­kolliset ja valtiolliset oikeudet sortamatta; heitä tulee meidän kiittää siitäkin että tänä päivänä saamme kokoontua rauhallista ilo­juhlaa viettämään. Vielä muistutti puhuja mitenkä nykyisen sukupolven tulee osoit­taa kiitollisuutensa esi-isiämme kohtaan siten, että pidämme lait ja asetukset pyhi­nä ja tässäkin tilaisuudessa vältämme, ett'ei rikoksella tahrata sitä maata,jossa esi-isäm­me ennen ovat verensä vuodattaneet uskollisuutensa ja lainkuuliaisuuden mer­kiksi. Lopuksi esitteli puhuja eläköön-huu­toja maallemme, ja vilkkaita eläköön huu­toja kuului tuosta tuhat jäsenisestä joukos­ta. Kohta sitten kaikui rivakkaasti Savolais­ten laulu, Honkain keskellä ja muita isän­maallisia lauluja."On luonnollista, että Uusi Suometar tuhlasi palstatilaansa Alavuden kansanjuhlien ku­vauksille, olihan Konrad Stenbäck lehden toi­mittaja. Senpä ansiosta niistä on jäänytkin paljon yksityiskohtaista tietoa ja juhlat ovat tul­leet aikanaan suomalaisten tietoisuuteen ja tätä kautta virittänyt itsenäisyysajattelua.

Tämän jälkeen järjestettiin Alavuden päivän isänmaallisia juhlia vuosittain. Paikkana oli Kirkonkylän kansakoulun kenttä. Voimakas aatteellisuus ja virkistävä huvittelu vuorotte­livat. Kentälle oli pystytetty pitkä riuku, jo­hon kiipeämällä sai palkinnoksi monenlaisia pikkuesineitä. Tämän takia näitä juhlia alet­tiin myöhemmin kutsua riukujuhliksi. Arvok­kaassa ohjelmassa oli puheita, lausuttiin ru­noja, laulettiin isänmaallisia lauluja ja esitet­tiin soittoa. Kun näihin juhliin on ollut alusta pitäen ilmai­nen pääsy, ne ovat olleet yhdistämässä sääty­läis-ja talonpoikaisväestöä, sillä sääty-yhteis­kunnan aikaan näillä juhlilla on ollut merki­tystä säätyrajojen tasoittajana. Alavuden päi­villä on näin luotu pohjaa kansallisesti heränneelle suomalaiselle kulttuurille.

Kansanjuhlien seurauksena sai alkunsa Kan­sanvalistusseuran alaosasto Alavudella. Vuo­den 1875 kansanjuhlien jälkeisenä päivänä joukko pitäjäläisiä neuvotteli kansakoululla yhdistyksen alaosaston perustamisesta. Leh­dessä todettiin osaston perustaminen ja sen tarkoitus "yhteisen kansan sivistyttäminen kunnallis-ja kansallishengen virkistyttämiseksi". Asia ei kuitenkaan ollut sujunut yksinker­taisen kivuttomasti. Monen ruotsinkielisen ja -mielisen virkamiehen oli vaikea myöntyä uu­teen suomenmielisten kansanvalistusyhdistyk­seen. Uusi yhdistys sai myös voimakasta kan­natusta, sillä jo kuukauden kuluttua siinä oli 42 jäsentä, eniten Vaasan läänin maalaiskun­nissa. Ottilia Stenbäck toimi Kansanvalistus­seuran alaosastossa johtajana.
Jo aikaisessa vaiheessa, mahdollisesti jo en­nen Alavuden päivän juhlien viettoa vuonna 1867, heräsi pappilan väessä ajatus muistomer­kin pystyttämisestä Alavuden taistelukentäl­le. Muistomerkkihankkeessa olivat mukana Stenbäckin perhe ja piirilääkäri L. Linsen. He valattivat alavutelaisten säätyläisten kanssa pylvään Tampereella ja teettivät sille kivi­jalustan sankarihauta-alueella. Patsas valmis­tui 1869 ja Juuso Stenbäck haki sen renki V. Luoman kanssa Visuvedeltä, jonne se oli tuo­tu laivalla Tampereelta. Sen pystyttämistä ei kuitenkaan hyväksytty, joten rovasti Sten­bäckin kehoituksesta rauhan säilyttämiseksi patsas yön Alavudella olon jälkeen vietiin ta­kaisin Visuvedelle ranta-aittaan odottamaan, koska Tampereelle ei ollut laivaa menossa.
1860-luvun lopulla rovasti Stenbäck ei kui­tenkaan luopunut niin vähällä patsashankkees­ta, vaikka patsas pitikin silloin viedä takaisin Visuvedelle. Heti ei kuitenkaan voitu ryhtyä hankkimaan uutta. Syntyi kuitenkin mahdol­lisuus, kun Salmenvuoressa tehtiin louhinta­töitä Tampere-Vaasa -radan rakennustöiden yhteydessä. Uuden patsaan piirustukset laati ratainsinööri Herman N onnen ja hän hakkautti kiviobeliskin kivenhakkaaja Juho Lahnasella valistuneiden alavutelaisten myötävaikutuk­sella.
Viranomaisten vuoksi obeliskia kutsuttiin "Aleksanteri I:n patsaaksi".

Kun Alavuden päivä vuonna 1881 lähestyi, annettiin nimis­mies Westersrandille kehoitus mennä aikaisin vuoteeseen sinä iltana, kun patsas tuotiin edel­lisen muistomerkin aiotulle jalustalle. Se pys­tytettiin ilman juhlallisuuksia yöllä 17.8.1881. Patsaasta ei puhuttu jälkeenpäinkään, eikä nimismieskään vaatinut sen poistamista. Kai­kessa hiljaisuudessa vuonna 1898 muisto­merkkiin hakattiin teksti "Kaatuneille Suomen sankareille 17.8.1808".

Ensimmäisen kerran julkinen huomio kohdis­tui obeliskiin Alavuden päivänä vuonna 1908, jolloin tuli kuluneeksi 100 vuotta Alavuden taistelusta.Obeliskista on tullut keskeisin muistomerkki sankarihauta-alueella. Sille lasketaan kukat ja kukkalaiteet sankarihaudoilla tapahtuvissa ti­laisuuksissa.Edellä kerrottu Visuvedelle viety patsas unoh­tui sinne aina vuoteen 1916 asti. Tällöin toi­sen maailmansodan vallitöissä patsaan olin­paikka paljastui ja pylväs kuljetettiin maan­viljelijä Herman Aimon omistamaan Armis­veden saareen, missä se pystytettiin metsän sii­mekseen mutta jouduttiin vielä kerran kätke­mään kauas metsään, kun santarmit olivat kuulleet siitä. Vapaussodan jälkeen se pysty­tettiin uudelleen saarelle muutamaksi vuodek­si.

Vuonna 1925, viisikymmentäkuusi vuotta sen jälkeen kun patsas oli ollut Alavudella, Ala­vuden Suojeluskunnan esikunta kokoontui kauppias Terhon kotiin. Mukana oli myös Vaa­sasta pankinjohtaja Luutonen, jolla oli huvila Visuvedellä. Sieltä hän toi terveiset Herman Aimolta, joka oli kummastellut, mikseivät ala­vutelaiset hae heille kuuluvaa vanhaa muisto­merkkiä. Kun rovasti Schroderus lupautui maksamaan kaikista vaivoista Herman Aimolle sen ajan rahaa 500 mk, patsas päätettiin hakea Alavu­delle. Näin monien vaiheiden jälkeen patsas pystytettiin Alavuden päivänä 1925 ja se tun­netaan nimellä "Katkaistu tykinpiippu", kos­ka se on katkaistun tykinpiipun muotoinen."

Lisätietoa

Alavuden päivää vietetään 17.8.2020

Katso tämän vuoden ohjelma tästä!