Toivo Kuula Laulukilpailu 2016

Toivo Kuula - laulukilpailun tuomaristo 2020 julkistettu

pe 04.10.2019

Valtakunnallinen Toivo Kuula –laulukilpailu järjestetään kolmatta kertaa Toivo Kuulan syntymäkaupungissa Alavudella

1.-2.8.2020. Ensimmäisen kerran Alavuden kaupunki isännöi säveltäjämestarin mukaan nimettyä laulukilpailua vuonna 2012. Kilpailun voitti tuolloin baritoni Juhani Ala-Kärppä. Vuoden 2016 kilpailun voiton vei sopraano Silja Aalto. Toivo Kuula –laulukilpailun 2020 tuomaristossa nähdään jälleen kokemusta, karismaa ja alan tunneituimpia ammattilaisia. Tuomaristoon kuuluvat uusina jäseninä oopperatähti, sopraano Karita Mattila, bassobaritoni Juha Uusitalo ja sopraano Kirsi Tiihonen. Lisäksi tuomaristoon kuuluvat aiempien vuosien tapaan puheenjohtajana tenori Seppo Ruohonen sekä kilpailun taiteellinen johtaja, alavutelaissyntyinen sopraano Sirkka Lamminen.

Toivo Kuula - laulukilpailun tuomaristossa tunnettuja oopperatähtiä, krismaa ja kokemusta (tiedote 4.1.2019)

tk logo

Säveltäjä Toivo Kuulan nimeä kantava laulukilpailu

Toivo Kuula -laulukilpailu järjestetään jälleen Alavudella elokuussa 2021. Kilpailun tarkoitus on edistää säveltäjä Toivo Kuulan musiikillista perintöä ja etsiä uusia tulkintoja säveltäjän laulutuotannolle. Kilpailu tarjoaa osallistujilleen mahdollisuuden tuoda esiin taitojaan suomalaisen laulukirjallisuuden tulkkeina ja se tarjoaa myös näkyvyyttä aikamme säveltäjien teoksille. Alavudella kolmatta kertaa järjestettävä laulukilpailu on tarkoitettu ammattilaulajille ja kokeneille laulajille. Alkukilpailu toteutettiin nauhakarsintana. Välierä on lauantaina 7.8.2021 klo 11-19 Alavuden kirkossa. Loppukilpailu on 8.8.2021 klo 14 alkaen Alavuden kirkossa. Päätapahtumapaikkana on Alavuden kirkko, jonka akustiikka tukee parhaiten vaativia Kuula-tulkintoja. Säveltäjä Toivo Kuula on perimätiedon mukaan syntynyt Alavudella Vehkakosken kylässä. Alavuden kaupunki on järjestänyt valtakunnallisen Toivo Kuula-laulukilpailun elokuussa 2012 ja 2016. Saman niminen kilpailu on järjestetty kerran aikaisemmin, vuonna 1987, Vantaalla. Tuolloin järjestävä taho oli KuulaKamari-säätiö ja Vantaan kaupunki.

TOIVO TIMOTEUS KUULA

syntyi 7. heinäkuuta 1883 Alavuden Vehkakoskella. Ajan tavan mukaan hänen äitinsä, Susanna (o.s. Vehkakoski), synnytti esikoisensa lapsuudenkodissaan. Toivon Kuulan isä, Matti Taikinamäki, oli kotoisin naapuripitäjästä Töysästä. Poikansa syntymän aikoihin hän oli Vaasan varuskunnassa töissä. Matti Taikinamäki nimettiin Kuulaksi hänen astuessaan armeijan leipiin. Hän toimi myöhemmin mm. lestadiolaissaarnaajana. Perheessä oli 8 lasta, joista 4 kuoli pienenä.

TOIVO KUULAN ENSIMMÄISET MERKITTÄVÄT

yksinlaulut Tuijotin tulehen kauan ja Suutelo syntyivät keväällä 1907 samaan aikaan viulusonaatin kanssa. Seuraavan talven aikana Kuula sävelsi pianotrion sekä yksinlaulut Kesäyö kirkkomaalla ja Epilogi. Ne kuultiin hänen sävellyskonsertissaan 7.10.1908 yhdessä pianotrion ja viulusonaatin kanssa. Konsertti oli suuri menestys ja arvosteluissa katsottiin jopa, että Kuulan edellä oli enää Jean Sibelius.

toivo kuula

Toivo Kuula -kilpailuorganisaatio, kilpailutoimisto

Alavuden kaupunki, Kuulantie 6, 63300 ALAVUS

info@toivokuula.fi

Hallinto

Anu Katajamäki

anu.katajamaki@alavus.fi

040 573 4912

Kilpailun taiteellinen johtaja

Sirkka Lamminen

sirkka.lamminen@uniarts.fi

040 1810 704

Yhteistyössä


logo
logo
logo
logo
logo
logo
logo