
Tiilan Trokeet II - uusi
kansanmusiikki-
tapahtuma
Alavuden Sapsalammilla on 6. elokuuta eri vuosisadalla syntynyt kaksi musikaalisesti vahvaa naista, jotka molemmat ovat tunnettuja kansanlauluistaan ja -musiikistaan niin pelimannien kuin kansanmusiikin ystävien keskuudessa. He ovat suuresti vaikuttaneet alavutelaisen kansanmusiikin tunnettavuuteen Suomessa ja lukuisissa muissa maissa ja tuoneet perinteistä kansanlaulua ja -musiikkia kaiken kansan tietoisuuteen omana aikanaan. Kyseessä ovat kansanlaulaja Tiila Ilkka ja mestaripelimanni Airi Hautamäki. Alavudella kansanmusiikki on lähes aina yhteydessä myös näihin kahteen naiseen ja siksi olemme koonneet tapahtuman, jossa esiintyjinä ovat alavutelaiset tai alavutelaislähtöiset kansanlaulajat ja pelimannit.
Tapahtuman nimi trokeet on kaksitavuinen runojalka, joka koostuu pitkästä ja lyhyestä tavusta. Tässä tapahtumassa sen katsotaan olevan runollinen ja musikaalinen tavu ja tahti, jolla näin viitataan molempiin tapahtumamme päähenkilöihin. Tiilan Trokeisiin on koottu ohjelmaa monipuolisesti torstaista sunnuntaihin.
Tapahtuman tunnuskuvasta järjestettiin viime vuonna kilpailu yläkoulun oppilaiden keskuudessa ja runsaasta tarjonnasta voittajaksi valikoitui 7D luokan oppilaan Johanna Rintamäen suunnittelema logo, joka kuvaa Alavuden kansallispuvun sydäntä ja nuotteja.
Helatorstaina 18.5.2023 klo 10 Alavuden kirkossa on Kansanlaulukirkko
Mari Järvinen, harmooni, sello - Airi Hautamäki, sello - Elli Asunmaa, sello - Miia Palomäki, viulu - Leena Pekkanen, huilu - Marita Kortesmäki, laulu
Kansanlaulukirkko on jumalanpalvelus, jossa virsien sijaan lauletaan kansanlauluja. Näitä monille kouluajoista tuttuja lauluja ovat esimerkiksi ”Saunavihdat” ja ”Kotimaani ompi Suomi”. Nimensä mukaisesti Kansanlaulukirkko ammentaa musiikkinsa monille tutusta ja rakkaasta kansanlauluperinteestämme. Tämä Jumalanpalvelus voi auttaa meitä tutustumaan omaan kansanperinteeseemme, juuriimme, toisiimme ja itseemme. Mahdollisesti jo lapsuudessa lauletut sävelmät virittävät mielemme kuunteluun, laulamiseen, liikkumiseen ja rukoilemiseen ajasta ja paikasta riippumatta.
Yleisön toivotaan pukeutuvan kansallispukuihin.
Lauantaina 20.5. klo 18.00-18.45 Klubi-ilta Hotelli Alavus
Kulttis Folk esittäytyy
Konsertissa esittäytyy viikonloppuna pidetyn Kulttis Folk -kurssin soittajaryhmä. Kurssilla on syvennetty yhteissoittotaitoja sekä opeteltu uutta ohjelmistoa muualta tulevien musiikinharrastajien kanssa. Kurssilla on opeteltu monipuolista kansanmusiikkia soitinryhmittäin sekä kurssilla muodostetun orkesterin voimin. Opettajina ovat toimineet kansanmusiikin soiton ammattilaiset, kansanmusiikkiryhmän 5/5 pelimannit Miia Palomäki, Arttu Mäkelä, Lauri Kotamäki, Sampsa Kujala sekä Joonas Ojajärvi. Konsertissa kuullaan viikonlopun kurssilla opittua uutta musiikkia.
Vapaa pääsy.
Lauantaina 20.5. klo 21.00-00.00 Hotelli Alavus
Kansanmusiikkiyhtye 5/5
Arttu Mäkelä – kitara, banjo, laulu - Lauri Kotamäki – 3-rivinen haitari, laulu - Miia Palomäki – viulu, laulu - Joonas Ojajärvi – mandoliini, laulu - Sampsa Kujala – kontrabasso, laulu
Suomen kansanmusiikkikentän David Guettaksikin luonnehditun 5/5:n vahva akustinen biitti sekä iskevät riffit tarjoavat räjähtävää biletunnelmaa niin iltapäiväkahvin ääreen kuin myöhäisillan iloitteluunkin. Toisaalta taas yhtyeen paljastaessa herkän puolensa ja kielisoitinkudelman ottaessa vallan yleisössä kädet hakeutuvat vierustoverin takataskuun, josta ne irtoavat vain taputtamaan yhtyeen soittamaan lisää.
- 21.00-21.30 Pelimannien polkkakimara
- 22.00-22.45 5 / 5
- 23.00-23.45 5 / 5
Liput 10 €.
Sunnuntaina 21.5. klo 14, Alavus, Lukion sali
Kansanmusiikkikonsertti
Tilaisuuden juontaa Marita Kortesmäki.
Ohjelma:
- Mestaripelimanni Airi Hautamäki seuranaan Juhani Lautamaja basso ja Timo Saukko harmoni. Laulu Marita Kortesmäki
- Lapikas – Lakeudenportin kansalaisopiston kansanmusiikkiryhmä
- Siiri Hämäläinen – 5 vuotias pelimannin alku
- Bill Hota
- Mestaripelimanni Airi Hautamäki ja NaisMestarit
- VÄLIAIKA
- MäSä Duo
- Kyöstin viulistit
- Alavuden Kaksiriviset
- Yhteissoitto Mielihyvä valssi
Konserttiin on vapaa pääsy.
Tiilan Trokeet -tapahtuman järjestää Alavuden kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Hotelli Alavuden ja Alavuden Seurakunnan kanssa.