Alavuden keskustan alueen katujen suunnittelu

Alavuden kaupunki on käynnistänyt keskustan kokonaisvaltaisen kehittämisen liittyen keskustan alueen katujen katu- ja rakennussuunnitteluun. Suunnittelualueeseen kuuluu Kuulantie välillä Vähtärintie–Kirkkotie sekä osa Torikadusta ja Kirkkotiestä. Tämän lisäksi valmistuu uusi kävelykatu, Kuulanraitti, välille Kuulantie–Järviluomantie.

Suunnittelualueelle laaditaan katujen katu- ja rakennussuunnitelmat sekä kunnallistekniset suunnitelmat, joihin sisältyy vesijohdon, jätevesiviemärin, hulevesiviemäröinnin uusiminen sekä katuvalaistuksen rakentaminen. Katualueen tulevia ratkaisuja sovitetaan tarvittavilta osin myös tonttien puolella yhteistyössä kiinteistöjen kanssa. Kadun peruskorjauksen yhteydessä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta sekä katu- ja viherympäristöä. Katujen peruskorjauksen yhteydessä laiteomistajat peruskorjaavat verkostojaan, kuten esimerkiksi kaukolämpö, sähkönjakelu ja teleoperaattorit. Jäteveden, talousveden ja huleveden nykyiset tonttijohdot uusitaan yleisen alueen osalta.

Suunnittelupalvelut järjestävät suunnitelmaluonnosten esittely- ja keskustelutilaisuuden tiistaina 3.10.2023 klo 17.00–19.00 Alavuden Elinkeinotalon Huhtamäki-salissa, osoitteessa Okslammentie 9.

Suunnitelmaehdotus on 20.10.2023 asti tutustuttavana ja kommentoitavana Alavuden kaupungin teknisessä toimistossa Fasadissa, osoitteessa Taitotie 1 sekä tällä sivulla.

Kuulantien ja Kuulanraitin kadun ja vesihuollon katusuunnitelma

Katusuunnitelmakartta.pdf

Yleisötilaisuus

Lisätietoja:

Tekninen johtajaTimo Myllymäki 0400 428 690, timo.myllymaki@alavus.fi
Kunnallistekniikan päällikkö Timo Kiviniemi 0400 727 325, timo.kiviniemi@alavus.fi
Energia- ja vesihuoltopäällikkö Timo Seppä 0400 534 382, timo.seppa@alavus.fi

Tekniset palvelut 25.9.2023

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää:

Alavuden kaupunki
Liisa Heinämäki
kaupunginjohtaja
puh. 050 409 0830
liisa.heinamaki@alavus.fi

Muuan Oy
Aura Pajamo
arkkitehti
puh. 050 66481
aura.pajamo@muuan.fi

WasaGroup Oy
Tommi Heikkinen
hankejohtaja
puh. 040 0564 718
tommi.heikkinen@wasagroup.fi

WasaGroup Oy
Juha Rajamäki
hankekehityspäällikkö
puh. 050 465 9626
juha.rajamaki@wasagroup.fi

WSP Finland Oy
Jouni Ikäheimo
liikennesuunnittelu
puh. 040 737 0537
jouni.ikaheimo@wsp.com