Avoimet työpaikat


Olisitko sinä yksi Alavuden kaupungin noin 50
0 eri alan ammattilaisesta? Alavuden kaupungin palveluksessa työskentelee mm. hallinnon, opetuksen ja kasvatuksen, liikunnan, tekniikan ja maaseutupalveluiden osaajia.

Työsuhde-etuina tarjoamme mm. rekrylisän, ePassin, jota voi hyödyntää liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin sekä uusien vakituisten työntekijöiden kahden viikon palkallisen loman takuun ensimmäisenä lomanmääräytymisvuonna. Käytössämme on hyvät, ennaltaehkäisevät työterveyspalvelut. Lisäksi kannustamme oman osaamisen kehittämiseen ja tuemme kouluttautumista.

Alavudella osaava, hyvinvoiva ja sitoutunut henkilöstö saa aikaan hyviä palveluita asukkaille - tule meille innostumaan ja onnistumaan työssäsi!

Kaupunkina Alavus on monimuotoinen ja täällä on kattavat palvelut. Kaikki on sopivasti lähellä ja ympärillä kaunis luonto. Asuminen Alavudella on edullista ja harrastusmahdollisuuksia on runsaasti kaiken ikäisille. Vastapainoa työlle tarjoavat myös monet tapahtumat, joita alueen aktiiviset yhdistykset ja yritykset järjestävät ympäri vuoden.

Rekrytoinnissa Alavuden kaupunki käyttää Kuntarekry.fi -palvelua. Käy tutustumassa palveluun linkistä. Järjestelmää käytetään myös sijaisten rekrytoinnissa. Sähköisen rekrytointijärjestelmän avulla löydät kuntatyöpaikat yhdestä osoitteesta. Hakemukset tehdään pääsääntöisesti sähköisesti. Hakemuksiin pääset alla olevien työpaikkailmoitusten kautta tai esim. haulla www.Kuntarekry.fi-sivuilta. Järjestelmä lähettää vahvistuksen hakemuksen perilletulosta.

Hakemuksen liitteet pyydetään haastatteluihin. Hakemuksen yhteydessä mainitaan, mikäli hakeminen tulee tehdä muulla tavalla.

Avoimet työpaikat ovat nähtävissä myös suoraan Kuntarekryssä ja TE-palveluiden sivuilla.


Nuorten kesätyöpaikat 2026

Alavuden kaupunki työllistää nuoria!

Alavuden kaupunki tukee 14-25 -vuotiaiden nuorten työllistymistä ja ensikokemuksen hankkimista työelämästä. Kaupunki työllistää kesällä erilaisiin tehtäviin alavutelaisia nuoria. Kesätyötä on tarjolla n. 50 nuorelle.

14-vuotiailla (vuonna 2012 syntyneet) on mahdollisuus hakea kahden viikon Tutustu työelämään ja tienaa -jaksolle. Palkka on Kuntatyönantajan suosituksen mukainen eli 385,32 € + 9% lomakorvaus, yhteensä 420 € ja työaika on 6,5 tuntia päivässä (sis. 30 minuutin ruokatauon).

15 - 25 -vuotiaat (vuosina 2001 - 2011 syntyneet) voivat hakea kuukauden pituiseen kesätyöhön. Kesätyöntekijän vähimmäispalkka on vähintään 50 %:a asianomaisesta työstä maksettavasta palkkaryhmän A-tason valtakunnallisesta tasopalkasta. Kesätyöntekijällä tarkoitetaan lomakautena 2.5.-30.9. kesätyöntekijäksi määräajaksi palvelukseen otettua koululaista, opiskelijaa tai muuta nuorta, jolta puuttuu alan ammattitutkinto tai ammattitaito. Työaika on 6,5 tuntia päivässä (sis. 30 minuutin ruokatauon).

Työhön valituille järjestetään puolen päivän perehdytys työelämän pelisääntöihin.

Kaupungin tarjoamia kesätyötehtäviä ovat mm. asiakaspalvelu, leirinohjaajan tehtävät nuorisopalveluilla, matkailuneuvonta, puutarhatyöt, lasten hoito, liikuntapaikkojen hoito, siivoustyöt sekä kunnallistekniikan työtehtävät (edellytyksenä mm. 18 vuoden ikä).

Alavuden ja Töysän 4H-yhdistykset järjestävät kesällä mm. kesäkerhoja. Myös näitä työpaikkoja haetaan samalla Kuntarekry.fi -palvelun sähköisellä hakemuksella. Merkitse hakemukseen tällöin, että haet 4H-yhdistykselle töihin.

HUOM. Täytä huolella kohta, mihin saakka voit työskennellä, huomioi esim. koulujen alkamisajat.

Lisätietoja ja neuvoja antaa
1. Alavuden kaupunki, neuvonta puh. 06 2525 1000, neuvonta@alavus.fi tai nuorisotyön koordinaattori Joni Puntala puh. 050 307 5381

2. 4H-yhdistysten kesätöistä puh. 050 352 2233, alavus@4h.fi (Alavus) ja puh. 050 376 4319, toysa@4h.fi (Töysä)

Lue lisää..