KOOSTE ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYSTÄ 2026 

 

Lämmin kiitos kaikille kyselyyn vastanneille perheille. Asiakastyytyväisyyskyselyyn saatiin yhteensä 140 vastausta, mikä vastaa 40 prosenttia varhaiskasvatuksen perheistä. Vastauksista valtaosa koski päiväkotitoimintaa, mutta mukana oli myös perhepäivähoidon ja ryhmäperhepäivähoidon vastauksia.

Varhaiskasvatuksen kokonaisarvosanaksi muodostui 8,85/10, mistä tulkitsemme, että perheet ovat kokonaisuutena hyvin tyytyväisiä Alavuden varhaiskasvatukseen. Lähes kaikki vastaajat antoivat toiminnalle arvosanan 7–10.

Kyselyn parhaat tulokset liittyivät lasten hyvinvointiin ja arjen toimintaan. Erityisen myönteisesti arvioitiin lasten mahdollisuudet liikkua ja osallistua mielekkääseen toimintaan. Myös vasu-keskusteluissa saatu tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä sai kiitosta. Lisäksi huoltajat kokivat, että varhaiskasvatus tukee lasten hyvinvointia ja kasvua hyvin.

Kyselyn perusteella tunnistimme myös kehittämiskohteita. Huoltajat toivovat edelleen riittävästi tietoa lapsen päivittäisistä kuulumisista. Lisäksi ulkoalueiden turvallisuuteen ja monipuolisuuteen sekä varhaiskasvatuksen arvojen näkyvyyteen arjen toiminnassa kiinnitetään jatkossa erityistä huomiota.

Saimme kyselystä arvokasta palautetta, jonka avulla voimme kehittää toimintaamme entistä paremmin lasten ja perheiden tarpeita vastaavaksi. Olemme iloisia siitä, että perheet kokevat lastensa viihtyvän ja voivan hyvin varhaiskasvatuksessa. Kiitos luottamuksesta sekä tärkeästä yhteistyöstä lasten parhaaksi.

 

TOP3 PARHAAT TULOKSET KOKO KYSELYSSÄ 

Liikkuminen on lapselle mielekästä 4,73 /5

Vasu-keskusteluissa riittävästi tietoa lapsen kehityksestä 4,66 /5

Varhaiskasvatus tukee lapsen hyvinvointia 4,59 /5

 

TOP3 HEIKOIMMAT TULOKSET KOKO KYSELYSSÄ 

Saa riittävästi tietoa lapsen kuulumisista 4,25 /5

Varhaiskasvatuksen ulkotilat ovat turvalliset/monipuoliset 4,29 /5 

Alavuden vasun arvot näkyvät arjessa 4,29 /5