Uutiset

Koronatiedote 29.11.2021

30.11.2021

Korona on viime viikkoina levinnyt  Alavudella merkittävästi. Se haastaa meitä edelleen noudattamaan turvallisia käytäntöjä.
Koko Etelä-Pohjanmaalla valtaosa tartunnoista liikkuu nuorten keskuudessa, ja tartuntoja saadaan eniten (48%) perhepiirissä. Tartunnan saaneista yli puolet on jo ollut karanteenissa.

Sairaanhoitopiirin viimeisin tiedote 29.11.2021 pidetyn kokouksen tiedotteessa Nyrkki totesi Etelä-Pohjanmaan jatkavan leviämisalueena. Väestön rokotuskattavuus on edelleen huomattavasti maan keskitasoa alempana. Sairaalahoidon kuormitus on suurta. Positiivisten koronatestien osuus on 5,1 %. Ilmaantuvuus on ennätyskorkealla: 187,6 per 100 000 asukasta – rokottamattoman väestön osalta jopa 410 / 100 000.

Tartuntoja tulee ilmi etenkin kouluikäisten joukossa. Nyrkki korostaa edelleen koulujen hyvien toimintamallien jatkamisen tärkeyttä. Näihin kuuluvat mm. opetusryhmien sekoittamisen välttäminen, ruokailu- ja välituntiporrastukset, turvavälit sekä hyvät hygieniakäytännöt. Nyrkki kannustaa perheitä ottamaan koronarokotukset kaikille yli 12-vuotiaille. Etelä-Pohjanmaan koronanyrkin tiedotteeseen tästä:

Pitkittyneessä tilanteessa on edelleen tärkeää jatkaa epidemian perustorjuntatoimia, kuten kasvomaskin käyttöä THL:n 26.11. päivitetyn vahvan suosituksen mukaisesti, suurten väkijoukkojen välttämistä sekä hyvää käsihygieniaa.

Ajantasaista tietoa rokotuksista sekä mahdollisista altistumispaikoista kannattaa seurata Kuusiolinnan sivulta, www.kuusiolinna.fi.

Takaisin

Viimeisimmät

20.03.2026

Pääsiäisen poikkeusaukioloajat

Lue lisää

20.03.2026

Alavuden Ilmailukerho järjestää alavutelaisille lukiolaisille laskuvarjohyppäämisen alkeiskurssin

Lue lisää

19.03.2026

Alavuden Yrittäjät Areenalla -messuilla yrittäjyyttä, kohtaamisia ja ohjelmaa koko perheelle

Lue lisää