Mitä nuoret tekevät vapaa-ajallaan?

Missä he ovat?

Pitäisikö tämän kiinnostaa?

Meidän mielestä pitäisi.

Kaikki nuoret eivät käy nuorisotiloilla. Suuri osa heistä tekee silti muutakin kuin makaa kotona. Liikkuvassa nuorisotyössä tapaamme nuoria siellä missä he viettävät vapaa-aikaansa. Kohtaamispaikkana voi olla esim. paikallinen liikenneasema, kyläkauppa, uimaranta, puistoalue tai lähialueen tapahtuma. Muun muassa näihin kohteisiin nuoriso-ohjaajat säännöllisesti jalkautuvat.

Mielestämme myös nuorten huoltajien sekä muiden aikuisten olisi hyvä tietää, että mitä nuoriso vapaa-ajallaan tekee ja missä sitä vietetään. Asiasta kannattaa olla aidosti kiinnostunut. Erilaisten nuoriin liittyvien ilmiöiden ymmärtäminen auttaa keskustelemaan asioista kotona ja mahdollistaa ongelmiin puuttumisen ennaltaehkäisevästi.

Kaikkihan me olemme joskus olleet nuoria.

Ylimääräisten valvovien silmäparien myötä vapaaehtoisten vanhempien läsnäolo esimerkiksi nuorten tapahtumissa lisää aidosti nuorten turvallisuutta. Moni nuori tarvitsee aidosti sellaisen aikuisen, jolla on aikaa kohdata, kuunnella ja keskustella. Pidetään yhdessä huoli, että nuortemme asiat ovat niin hyvin kuin mahdollista.

Mikäli sinulla on kiinnostusta jalkautua vapaaehtoisena nuorisopalveluiden mukana erilaisiin nuorten tapahtumiin ja tilanteisiin, otahan yhteyttä!

Joni Puntala
p. 050 307 5381
joni.puntala@alavus.fi