Uutiset

Korona-kuulumiset 9.4.2020

09.04.2020

Korona –kuulumiset 9.4.2020

Koronaepidemia on alueellamme edelleen rauhallisessa vaiheessa. Etelä-Pohjanmaalla sairaalassa hoidettavia korona-potilaita on ollut koko aikana vain muutamia. Tämä osoittaa, että rajoitustoimilla on onnistuttu hidastamaan ja loiventamaan epidemiaa. Kiitos siitä kuuluu kaikille, jotka ovat mahdollistaneet kontaktien vähentämisen ja noudattaneet itse rajoituksia.

Kevät etenee siis edelleen rajoitusaikana, eivätkä perheet ja suvut voi kokoontua tapaamisiin. Se on ikävää, mutta kontaktien välttäminen auttaa epidemiasta ulos pääsemiseen. Odotamme jännityksellä, missä vaiheessa ja millä tavoin rajoituksia päästään keventämään. Toivomme hartaasti, että se voitaisiin turvallisesti tehdä jo kevään kuluessa.

Monilta osin kaupungin toiminta toki jatkuu koko ajan. Alavuden Kehitys toimii täysitehoisesti yritysten apuna, myös tukimuotojen selvittelyssä. Ympäristö-, kunnossapito- ja tekninen työ jatkuvat. Rakennuslupia myönnetään, tontteja myydään, vesi- ja lämpöhuolto on turvattu. Pääsiäisen jälkeen alkavat Aurinkorannan asuntoalueen kunnallistekniikan työt – teemme tilaa tulevaisuudelle.

Kaupungin toiminnan rajoitukset valtion päätöksin jatkuvat, samoin kuin poikkeusaikojen uudet toimintatavat. Tietoa kaupungin toiminnasta saa jatkuvasti kaupungin verkkosivulta ja Facebook-kanavasta. Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedotteet julkaistaan myös kaupungin sivulla, mutta ajankohtaisimman tiedon terveydenhuollosta saa suoraan Kuussoten ja Kuusiolinnan sivulta.

Tässä lyhyesti kertausta:

Kaupungin toiminta:

  • Kaupungin toimipisteet ovat avoinna, mutta tartuntojen leviämisen estämiseksi pidetään välttämättömät asiakastapaamiset ennalta sovitusti tai verkkokokouksina
  • Henkilöstöä on ohjeistettu suosimaan etätyötä, jos se työn kannalta on mahdollista.
  • Kaupunginhallituksen ja valtuuston sekä lautakuntien päätöksenteon kannalta välttämättömät kokoukset pidetään, mutta kokousjärjestelyjä muokataan ja mm. sähköisiä kokouskäytäntöjä hyödynnetään

Terveydenhuolto:

Ikääntyneiden palvelut:

  • Apu- ja ohjaus sosiaalipalveluista p. 040 554 9524, omaishoitajien tukipuhelin p. 044 550 1228
  • Yli 70-vuotiaiden riski sairastua vakavasti on suurempi kuin nuoremmilla. Heitä halutaan suojata tartunnoilta kehottamalla välttämään kontakteja. Asiointiapua järjestää mm Eläkeliiton yhdistykset, 4H Töysä ja muut vapaaehtoiset, sekä kauppojen kuljetus- ja noutopalvelut. KuusSote järjestää myös Palvelukyydin asiointiapua kotiin.
  • Kuussote aloittaa pääsiäisen jälkeen soittokierroksen ikääntyneille pärjäämisen kartoittamiseksi. Kaikki nämä puhelut tulevat numerosta 06-2525 3000 – siihen uskaltaa vastata.

Lapsiperheet ja nuoret

  • Koulut pysyvät suljettuina ja ohjeet lähiopetuksesta sekä varhaiskasvatuksesta ovat valtion osalta ennallaan; tarkennuksia ja käytäntöjä tiedotetaan suoraan perheille koulujen kautta.
  • Keskustelutukea lasten, nuorten ja perheiden asioissa esim. Osviitta, nuorisotyö, sosiaalityö; ks. Kuussoten kokoava tiedote.
  • Lapsiperheiden ja työikäisten ohjaus ja neuvonta sosiaalipalveluissa p. 040 485 3637
  • Kouluaterioita korvaava ruoka-apu sitä tarvitseville; tiedotus suoraan perheille Wilman kautta
  • Nuorisotilat on suljettu, nuorisotyöntekijät tavoitettavissa p. 050 599 5462 tai p. 044 550 1349

Kirjasto, liikunta ja kulttuuri:

Takaisin

Viimeisimmät

27.03.2024

Alavuden kaupunginvirasto suljettu kiirastorstaina 28.3.2024

Lue lisää

27.03.2024

Alavus perusti Taito Etelämäen stipendirahaston

Lue lisää

27.03.2024

Alavuden kaupunginhallitus käsitteli vuoden 2023 tilinpäätöstä kokouksessaan 27.3.2024

Lue lisää