Uutiset

Kuusiokuntien alueen järjestömarkkinat pe 10.5.2019

23.04.2019

KUUSIOKUNTIEN ALUEEN JÄRJESTÖMARKKINAT PE 10.5.2019

Alavudella pidettävä Järjestömarkkinat -tapahtuma on yksi kahdeksasta Etelä-Pohjanmaalla järjestettävästä tapahtumasta. Tapahtumaan on ilmoittautunut yli 40 seutukunnan järjestöä, jotka esittelvät toimintaansa toiminnallisin keinoin. Tapahtuma on koko perheelle tarkoitettu ja tapahtumassa on esimerkiksi poniratsastusta, ihon kosteusmittausta, laskuvarjohyppykurssin esittelyä, vieraskivi-infoa, yrttien tunnistusta, kuuloauto, hengitysliiton korjausneuvontaa, Tanssikoulu Wimma esiintyy, jne.

Tapahtumassa pidetään myös paneeli, jonka aiheena on Kunta ja järjestöt yhteisellä asialla. Paneelissa on ensin filosofian tohtori Aaro Harjun alustus, jonka jälkeen paneelissa keskustelevat alueen neljä kuntajohtajaa Pekka Ala-Mäenpää, Pentti Turunen, Juha Viitasaari ja Jarmo Pienimäki sekä Aaro Harju. Paneelin juontaa toimittaja Ella Nurmi.

perjantaina 10.5.2019 klo 15 – 18

Ohjelma:

klo 15 alkaen yhdistykset esittelevät toimintaansa osallistaen
klo 16-17 paneeli (Aaro Harju sekä alueen 4 kuntajohtajaa)
klo 17-18 ohjelmaa (musiikkia yms. esiintyjiä)

Tarkoitus on esitellä alueen monipuolista järjestötoimintaa mielekkäällä tavalla. Tavoitteena on myös lisätä
koko alueen yhteistyötä ja tuntemusta eri toimijoista.

Lisätietoja: Arto Juurakko puh. 044 550 1389 tai Jaana Sippola puh. 040 571 0184

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Lisätietoja: Arto Juurakko puh. 044 550 1389 (arto.juurakko@alavus.fi) tai Jaana Sippola puh. 040 571 0184 (jaana.sippola@kuudestaan.net)

Takaisin

Viimeisimmät

01.07.2025

Lastenteatteri Loihu esiintyy kirjastossa 16.7. klo 17.30

Lue lisää

01.07.2025

Alavuden kaupungin kesän 2025 aukioloajat ja päivystysnumerot

Lue lisää

30.06.2025

Alavuden Kesäbingo 2025 - ideoita tekemiseen Alavudella!

Lue lisää