Uutiset

Seutukaupunkitutkimus: Korona on vahvistanut sisäistä pitovoimaa Alavudella!

29.04.2022

Seutukaupungit entistä tunnetumpia ja houkuttelevampia suurten kaupunkien asukkaille

Tuore seutukaupunkien vetovoimatutkimus osoittaa, että sekä seutukaupunkien tunnettuus että muuttovetovoima suurista kaupungeista seutukaupunkeihin on kasvussa edelliseen tutkimusajankohtaan 2019 verrattuna.
Mitä tunnetumpi kaupunki, sitä vetovoimaisemmaksi se koetaan. Suurten kaupunkien asukkaat tuntevat tutkimuksen mukaan seutukaupungit seitsemän prosenttia paremmin kuin vuonna 2019. Seutukaupunkeja positiiviseen valoon nostavat persoonallisuus sekä aktiiviset viestintäteot.

Suurten kaupunkien näkökulmasta muuttovetovoimaisimmat seutukaupungit ovat Rauma, Kalajoki, Iisalmi ja Kristiinankaupunki. Koronapandemia on myös osaltaan lisännyt suurissa kaupungissa asuvien kiinnostusta seutukaupunkeja kohtaan.
Samalla seutukaupungeissa asuvien pitovoima eli halukkuus pysyä asuinkaupungissaan on vahvistunut voimakkaasti. Seutukaupungeissa asuvista 40 prosenttia kertoo korona-ajan lisänneen halukkuutta pysyä nykyisessä kotikaupungissa. Koronapandemia on vahvistanut sisäistä pitovoimaa etenkin Savonlinnassa, Alavudella, Paraisilla, Kuusamossa ja Nurmeksessa.

Muuttokiinnostus valjastettavissa asukkaiksi ja työvoimaksi - edellyttää aktiivista mainetyötä

Seutukaupunkien keskeisinä vetovoimatekijöinä pidetään edellisen tutkimusvuoden 2019 tapaan turvallisuutta, asuinympäristöä ja liikenteellistä saavutettavuutta. Potentiaalista asukas- ja työvoimakohderyhmää ovat erityisesti luontoa ja harrastuksia arvostavat lapsiperheet. Seutukaupungeilla on tuhannen taalan paikka kohdentaa markkinointia muun muassa paluumuuttoa harkitseville suurten kaupunkien asukkaille. Myös koronapandemian vaikutukset työelämän joustoihin kannattaa hyödyntää kaupungin viesteissä, kannustaa seutukaupunkiverkoston puheenjohtaja, Kurikan kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa.

Tulosten mukaan suurissa kaupungeissa asuvien mielikuvaan seutukaupungeista vaikuttavat pienemmässä mittakaavassa myös ilmapiiri ja fiilis, kaupalliset palvelut, matkailutarjonta sekä persoonallisuus ja erottuvuus. Ulkoisissa mielikuvissa seutukaupunkien suurempi koko kohottaa positiivista vaikutelmaa silloin, kun paikkakunta on vähemmän tuttu. Pidemmän välimatkan takaa seutukaupungit kiinnostavat erityisesti matkailun näkökulmasta.

Tutkimuskohteissa asuu lähes miljoona suomalaista

Tammi-helmikuussa 2022 toteutetun tutkimuksen tavoitteena on arvioida elinvoiman ja vetovoiman kehittymistä kaikissa 57 suomalaisessa seutukaupungissa. Aineisto tarjoaa seutukaupungeille arvokasta vertailutietoa asemoitumisesta kaupunkien kesken sekä työkaluja kehittämistyölle.
Tutkimukseen saatiin noin 11 100 sisäistä arvioita seutukaupunkien asukkailta sekä noin 2 000 ulkoista arvioita suurten kaupunkien asukkailta.

Seutukaupunkeja ovat seutunsa ja talousalueensa keskukset tai keskusparit, jotka muodostavat ympärilleen työssäkäynti- ja asiointialueen. Seutukaupungeissa asuu lähes miljoona suomalaista. Maakuntakeskuksia ei lasketa seutukaupungeiksi. Tutkimuksen toteutti seutukaupunkiverkoston toimeksiannosta Innolink Research Oy.

Lue koko tutkimusraportti: Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2022
Tiivistelmä vetovoimatutkimuksesta

Lisätietoja
Innolink Research Oy, toimitusjohtaja, Pekka Vuorela, 050 571 8804
Innolink Research Oy, asiakaspäällikkö, Katja Helkala, 040 771 7518
Seutukaupunkiverkoston puheenjohtaja, Kurikan kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa, 044 020 9000

Takaisin

Viimeisimmät

16.05.2022

Tonttikampanjassa myytiin 11 tonttia eri puolilta Alavutta

Lue lisää

04.05.2022

Rantasauna vuokrattavana

Lue lisää

29.04.2022

Seutukaupunkitutkimus: Korona on vahvistanut sisäistä pitovoimaa Alavudella!

Lue lisää