Uutiset

Timo Saari on Alavuden uusi kaupunginjohtaja

29.06.2026


Alavuden uudeksi kaupunginjohtajaksi on valittu Timo Saari. Kaupunginvaltuusto teki päätöksen yksimielisesti maanantaina 29.6.2026. Saari on yhteiskuntatieteiden maisteri ja hän työskentelee tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajana. 

Alavuden uudeksi kaupunginjohtajaksi on 29.6.2026 valittu Timo Saari.

- ”Olo on nöyrä ja kiitollinen, ja toivon hyvän yhteishengen säilyvän luottamus- ja virkamiesten välillä säilyvän”, kertoi Saari hyvillä mielin valinnan jälkeen.

Alavuden kaupunginjohtajan virkaan saapui kaikkiaan 24 hakemusta ja kymmenen hakijoista haastateltiin, minkä jälkeen soveltuvuusarviointiin kutsuttiin neljä hakijaa. Kokonaisarvioinnin perusteella Saari arvioitiin hakijaksi, jolla on parhaat edellytykset vastata kaupunginjohtajan tehtävän keskeisiin vaatimuksiin sekä Alavuden tulevaisuuden tarpeisiin. Sekä valintatyöryhmä että kaupunginhallitus esittivät Saarta yksimielisesti virkaan 24. kesäkuuta. Myös kaikki valtuustoryhmät tukivat Saaren valintaa omissa puheenvuoroissaan.

Saari seuraa tehtävässä syksyllä eläkkeelle siirtyvää Liisa Heinämäkeä, joka on johtanut Alavuden kaupunkia vuodesta 2019 lähtien. Alavuden kaupunginjohtajan virka on vakinainen. Työn alkamisajankohdasta sovitaan erikseen. Siihen asti vs. kaupunginjohtajana toimii hallintojohtaja Sari Helander.

Yhteistyöllä kohti tulevaisuutta

Valintaa valmistelleen työryhmän puheenjohtajana toiminut Alavuden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Maria Keto on tyytyväinen prosessin kulkuun: ”Rekrytointiprosessi on ollut sujuva. Kiitos valtuutetuille ja erityisesti valintatyöryhmälle perusteellisesta työstä. Kiitos myös kaikille hakijoille kiinnostuksesta virkaa kohtaan. Nyt monivaiheisen prosessin jälkeen on hienoa toivottaa yksimielisesti Timo Saari tervetulleeksi Alavuden kaupunginjohtajaksi. Lämpimät onnittelut valinnan johdosta ja menestystä vastuulliseen tehtävään.”

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Toni Juurakko pitää valintaa Alavuden kannalta erittäin myönteisenä: ”Lämpimät onnittelut Timo Saarelle valinnan johdosta ja tervetuloa johtamaan Alavuden kaupunkia. Timon vahvuuksia ovat muun muassa laajat yhteistyöverkostot elinkeinoelämän eri sektoreilla. Meillä on vahva luottamus siihen, että hänen johdollaan pystymme entisestään vahvistamaan Alavuden elinvoimaa, yritysten kasvun edellytyksiä ja myönteistä kehitystä."

Uuden kaupunginjohtajan ensiajatukset 

Saari totesi valinnan jälkeen Alavuden olevan hänelle rakas paikka: ”Tulen kaupunginjohtajaksi tilanteessa, jossa on laitettava ns. työkintaat käteen, mutta tässä helpottaa se, että on vahva henkilökohtainen side kaupunkiin.”

”Ensimmäiset kuukaudet tulevat painottumaan erityisesti kuntajakoselvitykseen Ähtärin kanssa. Myös palvelukorttelin tulevaisuus ja sotekeskuksen toteutuminen ovat keskeisiä asioita. Samalla on tärkeää vahvistaa kaupungin elinvoimaa ja uusien työpaikkojen syntyä – tässä työssä minulla on vahva tausta erityisesti työllisyys- ja elinvoimajohtamisen tehtävistä. Haluan myös käyttää aikaa tutustuakseni päätöksentekijöihin ja rakentaa hyvän pohjan yhteispelille," sanoo Saari.

Alavutelaisille Saari lähettää viestin: "Haluan sanoa alavutelaisille, että minua ei tarvitse jännittää – minua saa tulla tapaamaan ja juttelemaan matalalla kynnyksellä."


Lisätiedot:

Maria Keto, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, valintatyöryhmän puheenjohtaja, puh. 040 533 9011, maria.keto@alavus.fi

Sari Helander, vs. kaupunginjohtaja, valintatyöryhmän sihteeri, puh. 040 528 9024, sari.helander@alavus.fi




Takaisin

Viimeisimmät

29.06.2026

Timo Saari on Alavuden uusi kaupunginjohtaja

Lue lisää

29.06.2026

Alavuden kaupunginvaltuuston kokous maanantaina 29.6. Katso tallenne.

Lue lisää

24.06.2026

Alavuden kaupunginjohtajaksi esitetään Timo Saarta

Lue lisää