Uutiset

Toiminnan Kukka laajenee uusiin tiloihin, tervetuloa avajaisiin perjantaina 7.6. klo 11-15

28.05.2024

Toiminnan Kukka on laajentanut toimintaansa keväällä 2024 yhteistyössä Alavuden kaupungin viherpalveluiden kanssa. Laajennuksen näkyvin muoto on Alavuden Kolistontiellä sijaitsevalle vanhalle paloasemalle rakentunut kasvihuone.

Toiminnan Kukka on A-Pesti Oy:n työttömien työnhakijoiden ohjaus- ja valmennuspalvelun yksikkö, jossa valmennettava pääsee perehtymään puutarha- ja vihertöiden tekemiseen sekä kasvien viljelyyn ja kasvattamiseen siemenestä valmiiseen tuotteeseen saakka.

Tänä keväänä Toiminnan Kukka on laajentanut toimintaansa yhteistyössä Alavuden kaupungin viherpalveluiden kanssa. Laajennuksen näkyvin muoto on Alavuden Kolistontiellä sijaitsevalle vanhalle paloasemalle rakentunut kasvihuone.

Uudessa kasvihuoneessa tuotetaan enimmäkseen perennoja ja kausikukkia pääosin kaupungin viherpalveluiden tarpeisiin. Kasvihuoneen toiminta perustuu tiiviiseen yhteistyöhön A-Pestin ja kaupungin viherpalveluiden välillä eikä se kilpaile markkinoilla.

”Lähituotanto ja oma tarve on tärkein. Lisäksi on hienoa luoda kasvihuonetuotannon laajentamisen myötä uusia työpaikkoja,” toteaa Alavuden kaupungin viheraluemestari Sanna Karhu.

Toiminnan Kukan uudessa kasvihuoneessa tuotetaan enimmäkseen perennoja ja kausikukkia pääosin Alavuden kaupungin viherpalveluiden tarpeisiin.

Avajaisissa tuote-esittelyä ja vinkkejä

Kaupungin viherpalveluiden tarpeista ylijääviä tuotteita tullaan myymään Toiminnan Kukan uusien tilojen opetusmyymälässä, joka alkaa palvella asiakkaita avajaispäivänä perjantaina 7.6.2024. Avajaisissa on mukana väkeä A-Pestistä sekä Alavuden kaupungin viherpalveluista. Avajaispuheen pitää kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki. Avajaisia juhlistetaan tuona päivänä klo 11-15 välisenä aikana ja tarjolla on makkaraa ja mehua.

Opetusmyymälään on varattu hyllytilaa myös paikallisia tuottajia varten. Avajaispäivänä mukana ovat ainakin Riihon mansikkatila ja Tohnin Äijän Woimahunaja esittelemässä ja myymässä tuotteitaan.

”Toivomme, että mahdollisimman moni lähialueen tuottaja toisi tuotteitaan esille myymäläämme. Odotamme innolla, että saamme jakaa tämän uuden tilan ja sen mahdollisuudet lähituottajien sekä asiakkaiden kanssa. Myymälä palvelee avajaispäivästä lähtien kaikkia kiinnostuneita maanantaista torstaihin klo 9-16 ja perjantaisin klo 9-14”, kertoo A-Pesti Oy:n toimitusjohtaja Paula Lehtonen.

Viherammattilaisille ja puutarhaharrastajille kiinnostavaa tuote-esittelyä avajaisiin tuo Hautala Service Oy, joka esittelee uusimpia ruohonleikkureitaan ja muita koneita mukaan lukien erikoisuutena Pellenc-akkutyökalut ja Grass Hopper -ruohonleikkurit.

Uudessa kasvihuoneessa yhdistyy niin kaupungin viherpalveluiden kuin Toiminnan Kukan henkilöstön osaaminen ja kokemus mm. kasvien lajikohtaisista tarpeista. Avajaispäivänä kannattaakin hyödyntää alan ammattilaisten paikallaolo ja kysyä vinkkejä vaikkapa oman pihan istutuksiin.

 Alavuden kaupungin viherpalveluiden tarpeista ylijääviä tuotteita tullaan myymään Toiminnan Kukan opetusmyymälässä, joka alkaa palvella asiakkaita avajaispäivänä perjantaina 7.6.2024.


Lisätiedot:
Paula Lehtonen
toimitusjohtaja
A-Pesti Oy
puh. 040 554 9529
paula.lehtonen@a-pesti.fi

Takaisin

Viimeisimmät

13.06.2024

Tule kuntelemaan tietoiskua vieraslajeista kirjastoon!

Lue lisää

11.06.2024

Kaupunginjohtajan blogiteksti 11.6.2024

Lue lisää

07.06.2024

Kesä-Heinäkuun uutiskirje

Lue lisää