Kaupunginjohtajan blogiteksti 8.1.2024

09.01.2024


Epäonnisesta vuodenvaihteesta kohti valoa

Alavuden vuosi on vaihtunut varsin erikoisissa ja ikävissä merkeissä. Uudenvuoden aattona ilotulitteesta alkanut Aseman koulun tulipalo aiheuttaa korjaustarpeita, mutta suurin osa koulunkäynnistä päästiin aloittamaan normaalitiloissa. Pääasia tietenkin on, että henkilövahinkoja ei tullut.

Loppiaisen tulipalopakkasten aikaan Töysän korpputehdas paloi täysin. Iso huoli heräsi henkilöstön tilanteesta ja tuotannon jatkumisen kohtalosta. Monelle tehdas on ollut pitkäaikainen työnantaja. Korpputehdas on hyvin tiiviisti jo 1960-luvulta ollut osa töysäläistä yrityshistoriaa. Se on sijainnut monessa paikassa ja palanutkin jo aiemminkin. Tehtaaseen liittyy paljon kokemuksia ja muistoja, ja töysäläiset korput ja piparit tunnetaan kautta maan.

Vuoden vaihteessa valmistuivat myös puusepänteollisuuden osaamista Alavudella jatkaneen Mattioven muutosneuvottelut. Jo aiemmin oli uutisoitu, että omistajakonserni on päättänyt tehtaan toiminnan siirtämisestä Kuopioon. Alavuden puuteollisuuden historia on ollut vaiheikas, ja siihen sisältyy monia yrityksiä, keskeisiä henkilöitä ja vastuun kantajia. Tämän osaamisen ja perinteen säilyminen Alavudella olisi erittäin tärkeää.

Kaupungin mahdollisuus toimia ja vaikuttaa yrityksiin on monella tapaa rajattua. Moni muistelee "vanhoja hyviä aikoja", jolloin kunnat tekivät yritysten kanssa monen muotoisia sopimuksia. Kuntalain tiukennukset ovat kuitenkin tulleet yhä selkeämmin rajaamaan sitä, miten kunta voi vapailla markkinoilla toimia. Siitä huolimatta meillä on monenlaisia keinoja ja työkaluja. Mattioven tilanteen tultua tietoon olemme jo ELY-keskuksen ja Etelä-Pohjanmaan liiton kanssa käynnistäneet toimet näihin äkillisiin rakennemuutoksiin varautumisessa. Nyt tässä tilanteessa tarpeita arvioidaan tietenkin uudelleen.

Äkillisen rakennemuutoksen tukeminen koskee koko seutukuntaa. Myös nyt menetetyissä työpaikoissa on ollut työntekijöitä koko seudulta. Rakennemuutoksen tukemiseen on useita eri keinoja: työllisyyden palveluita, koulutusta, työntekjöiden yksilöllistä muutosturvaa, uusien työpaikkojen muodostumisen tukemista. Tässä tulemme yhteistyössä ELY-keskuksen, ministeriön ja yritysten kanssa tekemään kaikki mitä voidaan.

Ikävien uutisten vaiheessa on kuitenkin hyvä muistaa, että monen elämä jatkaa tuttua latuaan; arki sujuu ja huonojen aikojen jälkeen on taipumus tulla nousun vaiheita. Tietty vaihtelevuus on monilla aloilla tavallista. Alavudella on niin vahva yrittäjähenki ja paljon osaamista, että ratkaisuja väkisinkin syntyy. Tähän meidän on pakko uskoa, ja nähdä valoa myös ikävien uutisten takaa. Nyt se suomalainen sisu mitataan. Kaikkien on helppo olla, kun asiat sujuvat hyvin; vaikeina aikoina se vahvuus punnitaan. Ja alavutelaiset ovat vahvoja, siihen luotan.

Liisa Heinämäki
kaupunginjohtaja

Takaisin

Kaupunginjohtaja

Liisa Heinämäki
Puh. 050 409 0830
liisa.heinamaki@alavus.fi